Referenssit

Kiinteistönvälitys Mauri Ahvalo Oy

Image: Mauri Ahvalo
Mauri Ahvalo
Yrittäjä

Kiinteistönvälitys Mauri Ahvalo Oy on Joensuussa sijaitseva kiinteistönvälitystoimisto. Yrityksemme työllistää vakituisesti viisi henkilöä ja liikevaihtomme on noin puoli miljoona euroa. Yritys on saanut alkunsa jo viime vuosituhannen puolella ja on itseasiassa ollut olemassa jo 29 vuotta.

Siinä ajassa kiinteistönvälitys, niin kuin koko muukin maailma, on muuttunut huimasti. Toisin kuin nykyään, siihen aikaan ei käytetty tietokoneita eikä lähetetty sähköposteja.

Ei ollut internettiä eikä kännyköitä. Asiat sovittiin lankapuhelimella ja kynnys perua tapaamisia taisi olla siihen aikaan korkeampi. Nykyään pitää myös olla tavoitettavissa aina, ennen riitti toimistotyöaika.

Ennen vanhaan eivät asiakkaat soitelleet työpuheluita viikonloppuisin omaan lankapuhelimeeni.

Officepron kanssa olemme tehneet yhteistyötä vuodesta 2009. Silloin toimistomme muutti Joensuussa uuteen, edelleen käytössämme olevaan kiinteistöön Siltakadulle.  Uuteen toimistoon muuttaminen oli juuri sopiva hetki uudistaa myös toimistossa tarvittavat koneet ja laitteet.

Vaikka tunnen Officepro Joensuun myyntijohtaja Jari Turusen, ei henkilökohtaisilla suhteilla tainnut  lopulta olla vaikutusta sopivan firman valinnassa. Pyysimme kolme tarjousta, kaikki paikallisilta alan toimijoilta.

Olen tsekin yrittäjä ja pyrin suosimaan paikallisia yrityksiä. Officepron tarjous oli edullisin, joten päädyimme sitten siihen. Paikallisuuden hyviä puolia ovat tietysti myös tuttu, tai ajan myötä tutuksi tuleva henkilökunta. Myös mahdolliset huollot saadaan nopeasti, koska toimistojen välinen etäisyys on vain muutamia kilometrejä.

Officeprolta hankimme kolme uutta tietokonetta, monitoimilaitteen ja muut tulostamisen ratkaisut sekä kaikki niihin liittyvät huoltopalvelut. Myös tarvittavat verkkoyhteydet ja niihin liittyvät asennukset teki Officepro.

Toimiston muuttamiseen sisältyi pieni riski ja jännitysmomentti, koska koko toimiston laitekanta ja tietotekniikka piti muuttoaamuna saada toimintaan todella nopeasti. Jännitys oli kuintenkin turhaa.

Officpron huoltomiehet laittoivat kaiken käyttökuntöön tunnissa. Siis todella nopeasti. Olin niin tyytyväinen työhön, että soitin suoraan toimitusjohtaja Martti Toivaselle ja kehuin, aivan ansaitusti, palvelua.

Martti oli juuri lähtemässä lomalle ulkomaille, mutta lupasi välittää kehut ja tuoda erikseen tuliaisia kiitokseksi.

Officepron vahvuuksia ovat ennen kaikkea paikallisuus, ammattitaito ja valikoiman monipuolisuus. Säästää omaa aikaa, kun tietää saavansa kaiken tarpeellisen yhdestä paikasta. Henkilökunta myös auttaa aktiivisesti uusien, omaa työtä helpottavien ratkaisujen käyttöönotos

Esimerkiksi Officprolta hankkimamme infonäyttö on osoittautunut erittäin hyväksi ratkaisuksi. Kivijalkatoimiston ikkuna on hyvä mainostila ainakin meidän alallamme, joten käytämme sitä aktiivisesti.

Infonäytössämme pyörii esittelyjä meillä myynnissä olevista kohteista. Ennen kaikki kohteet piti päivittää moneen kertaan moneen paikkaan, mutta nykyään infonäyttö osaa hakea oikean tiedon automaattisesti.

Omaa aikaa säästyy, kun kaikkea ei tarvitse tehdä aina uudelleen moneen kertaan.

Kaiken kaikkiaan olemme olleet erittäin tyytyväisiä Officpron palveluihin. Kun kyseessä on paikallinen tuttu toimija, mahdollisten ongelmien ratkaisuun löytyy nopeasti apu.

Ei tarvitse soitella jonnekin nimettömään callcenteriin, vaan muutaman kilometrin päässä sijaitsevaan tuttuun huoltoon. Samat ihmiset ketkä ovat laitteet alunperin asentaneet, osaavat varmasti viat korjata, jos niitä joskus ilmaantuu. Itse voi turvallisin mielin keskittyä omaan tekemiseensä.

Onko asiasi kiireellinen?

Kaikkien asiantuntijoidemme yhteystiedot löyvät alla olevasta linkistä

Ota Yhteyttä