Sponsorointi
Tuemme yhteisöjä ja yksilöitä ja autamme päämäärien tavoittamisessa.
Sponsoroinnilla tuemme hyvää tuovaa toimintaa
Yhdessä tekemisen kulttuuri
Officepro on vuosikymmenten aikana vakiinnuttanut paikkansa vahvana paikallisena toimijana. Tuomme omalla toiminnallamme lisäarvoa ja lisätyötä yhteisöömme. Rakennamme sitä yhdessä muiden kanssa, paremmaksi paikaksi meille kaikille.
Toimintamme lähtökohtana on aina ollut ihmisten kohtaaminen ja yhdessä tekeminen.
Yhteistyöllä ja toisen asemaan asettumalla ongelmat saadaan ratkaistua kaikkein parhaiten. Ymmärrys toisen ihmisen asemasta on ensiarvoisen tärkeää kaikessa kanssakäymisessä.
Sponsorointi ja lahjoitukset
Sponsoroinnin avulla haluamme edistää niitä arvoja ja toimintatapoja, joita itse pyrimme aina noudattamaan. Vahvaa yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemistä. Toisen asemaan asettumista ja auttamista asioissa, joissa toinen apua tarvitsee.
Tuemme yhteisöjä ja yksilöitä ja autamme päämäärien tavoittamisessa.
Pyrimme sponsoroinnilla auttamaan sekä paikallistasolla, että osana suurempia organisaatioita. Näin voimme kattavasti vaikuttaa siihen, minne tukitoimintaan lahjoittamamme varat suuntautuvat.
Sponsoroinnin näkyminen
Sponsorointi tuo kummallekin osapuolelle näkyvyyttä. Kerromme omissa kanavissamme avoimesti sponsorointikohteistamme, jolloin ne saavat näkyvyyttä verkostossamme.
Näkyvyys lisää tietoisuutta kohteista ja toivottavasti yhä uudet toimijat kiinnostuvat sponsoroinnista.
Toivomme myös sponsorikohteidemme tuovan rooliamme esiin omissa kanavissaan. Näin Officepro saa lisää näkyvyyttä ja voimme avoimesti osoittaa tukemme arvojemme mukaisille kohteille.