Minna Urpilainen – IT-asiantuntijan haastattelu
Kuka olet? Esittele itsesi lyhyesti ja kerro mikä on nykyinen työtehtäväsi.
Urpilaisen Minna. Järjestelmäasiantuntijana. Olen ollut nyt 22 vuotta talossa. Tulin tänne 2003, eli loppiaisen jälkeen. 7. päivä.
Aika hyvin muistat päivämäärän. Ja miten päätyit yritykseen?
Loppiaisesta muistan päivän. Siinä oli tähdet oikeassa asennossa. Olin MCSE-sertifikaattitutkinnon suorittanut syksyllä.
Muistaakseni syyskuuta. Siinä ei mennyt kuin vajaa kuukausi, kun silloinen X-Partner Kuopio Oy haki samalla tutkinnolla olevaa järjestelmäasiantuntijaa siitä syystä, että he olivat ensimmäistä kertaa liittyneet DataInfo-ketjuun. DataInfo-ketjussa oli tällainen sertifiointisysteemi.
Se edellytti yrittäjältä, että pitää löytyä MCSE. Siinä oli aika selvä se, kun ajattelin, että uutta toimintaa aloitettiin, siis IT-puolta meillä. Ja minut sai tietysti halvalla (naurua). Ja olin tietysti tyytyväinen, että sain töitä. Se oli ensimmäinen työ, mitä hain. Sillä tiellä ollaan.
Sen jälkeen ei ole hirveästi ollut samantyyppisiä täällä, että olisi nimenomaan just sitä etsitty. Olihan se arvostettu tutkinto silloin aikanaan. Nythän se tietysti itsellä on vanhentunutkin moneen kertaan, mutta periaatteessa kertaalleen suoritettu.
Mikä on saanut sinut viihtymään yrityksessä näin pitkään? Mikä tekee työstä ja ympäristöstä hyvän?
Ei ole samanlaista päivää. Tässä on saanut 20 vuoden aikana monenlaista tehdä.
Ehkä leviääkin vähän kuin pullataikina tämä oma toimenkuva. Kyllähän perusasiat siellä on olemassa, mutta varmaan se, että tähän ei ainakaan kyllästyä kerkeä, päin vastoin. Nykyään voisi olla vähän toisinkin päin.
Osaamisen hallinta on haasteellista, että on niin laaja se työkuva.
Mitä työsi pitää sisällään, mitkä ovat tärkeimmät vastuualueet?
Mä hoidan tulostuspuolta sekä IT-puolta. Siitä se iso kakku sitten syntyy. Nykyään puhutaan tulostuksen hallinnasta, mutta tietysti se on siitä lähtenyt aikanaan, kun ne laitteet vasta oli verkkoon tullut silloin aikanaan ja niiden verkkoasennuksia ja käyttökoulutuksia.
Edelleen sillä puolella. Nyt on kaikki turvatulostussysteemit ja kaikki muu uusi sillä puolella. IT-puolihan tässä kasvaa koko ajan.
Mitkä ovat suurimmat kehitysaskeleet IT-alalla?
Ylipäätänsä varmaan se, että toimitaan verkossa. Mä olen niin vanha, että tietysti internet oli jo olemassa, kun tuli alalle, mutta ei sitä ei silloin hyödynnetty samalla tavalla. Varmaan pilveen siirtyminen viimeisimpänä on sellainen, mikä on muuttanut.
Ylipäätänsä tämä etänä työskentely. Koronahan sitä sitten vauhditti, mutta olihan sitä jo ennen sitä koronaakin. Etätyöskentelyllä en tarkoita pelkästään sitä, että itse teen kotona tai etänä, vaan ylipäätänsä, että asiakkaita hoidetaan etänä.
Nykyään on aika harvoin, kun oikeastaan mennään paikan päälle, kun se netti toimii tai on joku sellainen, mitä ei voi kerta kaikkiaan etänä hoitaa.
Kyllähän siinä keikkamäärät on lisääntyneet, kun ennen meni matkoihin niin paljon aikaa. Ei siinä kuitenkaan hirveästi automatkalla pysty puhelimessa puhua ja näin. Kyllähän se sitä tehokkuutta tietenkin lisää, että pystyy määrällisesti hoitamaan enemmän asiakkaita.
Eihän meillä esimerkiksi tällä porukalla mitenkään pystyttäisi hoitamaan näitä nykyisiä asiakkuuksia. Ei sinne päinkään, jos ei olisi tätä, että pystytään etänä hoitamaan.
Mikä IT-ongelma on yleisin asiakkailla, ja miten ratkaiset sen?
Tämä on vähän vaikea. Joku netti tai ohjelma ei toimi tai vaan OneDrive-synkronointi ei toimi.
Niitä on niin paljon, että on vaikea nimetä yhtä.
Miten varmistat, että pysyt ajan tasalla jatkuvasti kehittyvällä IT-alalla?
Se on se haaste.
Koulutuksia pyrkii käymään, mitä tarjolla on, mutta vähän huonosti niitä kerkee. Oikeastaan siitä on jo luopunut siitä, että pystyisi varmuuden vuoksi ylläpitämään sitä tietotaitoa.
Kun olen aloittanut, niin ensimmäiset vuodet olen pystynyt ylläpitämään osaamista etukäteisvoittoisesti. Nythän se on siis ihan mahdotonta.
Nyt se käytännössä menee silleen, että joka päivä oikeastaan tulee uusia asioita. Jos et tiedä, niin lähdet selvittämään itse sitä netin kautta.
Nykyään tekoälyltäkin voi jotakin kysyä. Tai sitten tietysti kollegalta, jos on mahdollista, että kollega on vapaana. Kyllähän se sellasta on, että kädestä suuhun eletään.
Ei niitä hirveästi pysty ennakoimaan. Jotain pystyy, mutta voin sanoa, että päivittäin tulee sellaisia, mitä teet ensimmäistä kertaa. Siinä on koko ajan vähän niin kuin sen suorituskyvyn ylärajoilla siellä. Se tekee siitä tänä päivänä raskasta. Ei ole enää sellaista rutiinitöitä niin paljon,
Voi olla, että sä joudut hyppäämään hommasta toiseen jatkuvasti, kun meillä on kuitenkin aika isoja asiakkuuksia. Paljon sellaista, minkä kanssa sä et ole missään tekemisissä ollut. Sitten sä aloitat sitä selvittää, asiakkaan ympäristöä ym.
Voitko jakaa jonkun erityisen haastavan tapauksen, jonka olet ratkaissut?
Huokaus, varmaan on paljonkin sellaisia haastavia tapauksia.
Mitähän minulle nyt tulisi mieleen. No yksi nyt tuli mieleen yhden asiakkaan kanssa tämän vuoden puolella. Tällainen, että siellä yhtäkkiä vain yhdessä toimipisteessä lakkasi langaton verkko toimimasta.
Sitä hartaasti sitten selviteltiin. Siellä oli kuitenkin ne uudet purkit syksyllä meidän toimesta asennettu, että eikä oltu tehty mitään muutoksia. Siinä meni jonkun aikaa sitten selvittelyissä kaikkinensa, että miten se on mahdollista ja mistä se voi johtua.
Loppujen lopuksi siellä asiakkaalla olikin käynyt, koululta tällainen vähän nohevampi opettaja ja asiakkaan oma IT ei ollut tästä tietoinen. Hän oli käynyt asentamassa sinne kokonaan uuden kytkimen ja sitten siellä oli laitettu meidän oma pois päiviltä ja tehty vähän muutoksia sinne kytkentöihin ja tällaisia. Siinä oli sitten turhaa työtä, mutta sitten kun sen pystyi osoittamaan asian, niin se jäi mieleen.
Kukaan ei kuitenkaan tunnustanut, että mitä oli tehty, mutta niin se sitten selvisi, että siellä kuitenkin oltiin käyty.
Mikä on ollut suurin muutos IT-alalla urasi aikana kahdessakymmenessä vuodessa?
Varmaan se, että miten tätä työtä tehdään etänä, ei enää niin fyysisesti asiakkaan luona ja sitten tosiaan tuo kaikki pilveen siirtymiset kaikkinensa.
Mitkä ovat mielestäsi suurimmat IT-haasteet yrityksille tänä päivänä?
Kyllähän se tietoturva tietenkin on sellainen, minkä kanssa ei varmaan koskaan olla valmiita, että se tulee olemaan jatkuva prosessi.
Siinä aina vähän perässä tullaan. Kyllähän se yrityksiä koskee myös se, että jos on omaa IT-henkilöstöä, niin miten se osaaminen pidetään yllä. Tai sitten se, että jos se ulkoistetaan, niin onhan siinäkin sitten omat haasteensa sillä ulkoistamisella.
Kuitenkin se riippuu vähän yrityksen tarpeista. Esimerkiksi meidänkin firma hoitaa niin monen asiakkaan systeemiä ja niin edelleen. Kyllähän se on sellainen, että asiakkaat joutuvat tätä miettimään varsinkin isommissa yrityksissä, pärjäävätkö kokonaan ilman omaa it -lähitukea.
Ehkä ajattelisin, että kuitenkin sellainen mixattu-muoto, että ei ihan täysin luovuta omastakaan it-osaamisesta. Koska se myös helpottaa meitä, että on joku it-osaaja.
Jos on sellainen asiakas, että siellä ei ole minkäänlaista IT-osaamista, niin sekin voi olla jossain tapauksessa aika haasteellista.
Mitä uutta teknologiaa odotat innolla, mikä voisi mullistaa IT-maailman seuraavaksi?
Toivottavasti ei tule hirveästi enää muuta. (naurua). Tuo innolla-sana on just se, että ei välttämättä odota innolla yhtään mitään (naurua).
Mutta ihan oikeasti, Kyllä varmaan se tekoäly jotenkin, että se vielä paremmin palvelisi, vaikka tietoturvan puolella. Ja ylipäätänsäkin tällainen, mikä auttaisi kaikissa automatisoinnissa ja tämmöisissä systeemeissä, että mielellään olisi ikään kuin joskus sellainen yksi tekniikka, minkä alle sitten mahtuisi kaikki. Että ne rajapinnat olisi siinä, jokaiseen nykyisiin systeemeihin.
Kyllähän se on tietysti kehittynytkin tässä paljon, mutta ei vielä ole sellaista täysin. Mutta siihen suuntaan uskoisin, että mennään. Mutta mä uskon, että siihen suuntaan. Koska kyllä tietyllä lailla tuo pilvimaailma mahdollistaa sen.
Ei tietysti ihan täysin kaikkea, että ei se tekoäly osaa laittaa tuotantolaitoksia ja tällaisia. Mutta uskoisin, että kuitenkin sinne suuntaan. Tässähän olikin, että millainen on yritysten IT-ympäristö kymmenen vuoden päästä.
Mutta tietysti tässä on niin paljon, kun me ei tiedetä, minkälaisessa maailmassa me tässä tulevaisuudessa eletään. Meillähän voi kaikki kuviot tässä muuttua, että palataanko sitten takaisinpäin. Mutta en halua olla skeptinen.
En nyt halua ajatella, mitä tällaisia sotatilanteita tai muita, että miten ne tulee sitten muuttamaan tilanteita. Siinähän voi olla ihan eri taas meininki. Mutta jos tavallaan tällaisessa rauhan ajassa edetään ja niin edelleen.
Mikä tekee työpaikastamme erityisen hyvän?
Rehellisesti pitää sanoa, että on ollut luotettava työnantaja ja arvostan työnantajaani.
Tykkään tietyllä lailla itsenäisestä työskentelystä. Se sopii minulle. Vastuuta saa kyllä.
Jos toimit sen mukaisesti, että olet sen luottamuksen arvoinen. Sitä saa vähän liikaakin itse asiassa, välillä tuntuu siltä (naurua). Mutta se, että myös arvostan sitä ja se on toisaalta sellainen suola tässä, että olen saanut monenlaista tehdä.
Mikä on parasta työssäsi ja mikä motivoi ja innostaa?
Asiakasrajapinta on ehkä se tärkein, minulle henkilökohtaisesti on. En usko, että olisin kovin pitkään pötkinyt täällä, jos ei siihen olisi kuulunut asiakastyöskentelyä. Voi olla, että en olisi tällä alallakaan.
Jos olisi pelkästään, että olisin vain laitteiden kanssa. Tai en voisi kuvitella tekeväni esim. koodausta pelkästään. Tällainen asiakasrajapinnassa työskentely sopii minulle, että olet asiakkaiden kanssa ja autat asiakkaat omissa haasteissa.
Se sopii minulle ja koen siinä olevani parhaimmillaan.
Miten yritys on muuttunut näiden kahdenkymmenen vuoden aikana?
Tietenkin tämä IT-puoli on kasvanut silleen tietysti siitä, kun on tullut taloon. En enää muista, että missä vaiheessa datainfoketjusta erottiin. Kuitenkaan se ei ehkä ottanut ihan tuulta alleen.
Ehkä siihen olisi pitänyt panostaa vähän enemmän myyjien toimesta. Se jäi vähän sellaiseksi torsoksi se puoli.
Mutta sitten taas Joensuussahan on ollut tuota IT jo aikaisemminkin. Meilläkin on ollut Mikkelissä, riippui just vähän myyjästä, kuinka innokas se on tuohon IT-myyntiin.
Mutta tosiaan aiemmin puhuttiin kuitenkin pienistä ja korkeintaan keskisuurista yrityksistä. Tänä päivänä paljon isoja asiakkuuksia eri paikkakunnilla.
Onko jokin hauska tai mieleenpainuva muistityö vuosien varrella?
No joo. Ei varmaan juurikaan. No yksi tulee ihan alkuajalta tosiaankin.
Kun näitä ensimmäisiä monitoimilaitteiden käyttökoulutuksia kävin antamassa. Se oli siis mun ensimmäinen koulutus, kopiokonekoulutus. Ihan ensimmäinen ikinä.
Mä olin siinä sitten joku aika sitten jo ostanut uudet farkut. Niissä oli sellaisia ihan hienoja kukkia, missä oli sit sen kukan keskellä reikiä. Niitä nyt oli useita niissä lahkeissa.
Mulla oli tietysti hienot farkut päällä, kun mä menin sinne. En yhtään ajatellut pukeutumista. Sitten siinä porukassa, ketä koulutin, oli vähän sellainen vääräleuka vanhempi herrashenkilö.
Se sanoi sitten, että ”eikös sillä seroksilla ole varaa maksaa kunnon palkkaan, kun pitää tulla risoissa housussa töihin.” Kyllä se jäi silleen kuitenkin mieleen. Ja tietenkin kun se vähän jännitti se ensimmäinen kouluttaminen.
Kyllä mä ehkä vähän sen jälkeen olen katsonut pukeutumista, kun olen mennyt kouluttamaan. Tilanteen mukaisesti pitää pukeutua. Että sitten taas ei myöskään liian hienosti voi olla tuolla.
Mutta en ole enää reikäfarkuissa lähtenyt.
Mikä on tärkeä neuvo, jonka annat asiakkaille IT-asioissa?
No kyllähän se, siis tuo tietoturva tulee varmaan nyt ensimmäisenä siinäkin mieleen. Että kyllä se asiakkaankin on syytä muistaa, että se ihminen on se heikoin lenkki siinä.
Vaikka olisi minkälaiset strategiat ja tietyllä lailla varauduttukin, niin kyllä se pitää tärkeimpänä muistaa. Se tulee nyt ensimmäisenä mieleen.
Että se on kuitenkin se ihminen siellä, joka on se heikoin lenkki. Vaikka se tietoturva olisi kuinka hyvin rakennettu, niin se, että se inhimillinen tekijä on se suurin ja heikkous aina. Vaikka olisi minkälaiset sertifioinnit tehty ja muuta, niin se ei paljon auta.
Eli, että tietoturva on yhtä turvallinen kuin se heikoin lenkki.
Mikä tekee hyvästä itseasiantuntijasta erinomaisen?
No kyllä minä luulen, että ylipäätänsä asenne.
Asenne ratkaisee silleen oikeastaan kaikessa. Eli se, että miten suhtautuu omaa työhönsä asiakkaisiin, työkavereihin. Se on se merkittävin minun mielestä.
Se, että vaikka sinä olet kuinka guru ja osaava, tai vaikka monellakin osa-alueella teknisesti taitava, niin se ei riitä tässä työssä. Se, että sinulla on vaikka minkälainen propelli, joka pyörii päässä. Jos sinä et pysty asiaa sillä tasolla antamaan sille asiakkaalle, työkaverin kanssa tai muuten, niin se ei riitä.
Minun mielestä se erinomaisuus tulee sitä kautta, että pitää olla ihmissuhdetaitoja myös. Tekninen osaaminen ei pelkästään riitä, ainakaan tässä meidän työssä. Voi olla, että on joku kapeamman sektorin homma, vaikka jossain koodauksessa, voisi riittää.
Mutta siinäkin sinun pitää ehkä yleensä pystyä kommunikoimaan jonkun kanssa, joka sitä projektia vie.
Mitä neuvoja antaisi nuorille, jotka harkitsevat IT-alalle lähtemistä?
Varmaan vähän tuota samaa asennepuolta ylipäätänsä.
Mahdollisimman paljon kannattaa tehdä monenlaista hommaa. Kaikki on opiksi. Ei kannata suhtautua silleen, että nyt tulin tekemään vain tätä yhtä asiaa.
Kyllä minä sillä lailla ajattelen, että tämä omakin työ, vaikka se on joskus raskastakin, kun on monta virkaa tässä ikään kuin talon sisällä. Mutta kyllä ne sitten kaikki vie sinua eteenpäin. Kannattaa tehdä monenlaista hommaa ja olla avoimin mielin suhtautuva.
Tietenkin nuorille annan vielä yhden ihan olennaisen neuvon. Se, että työ on kuitenkin vain työtä.
Elämässä pitää olla alusta lähtien mahdollisimman paljon muutakin kuin työtä. Se on tosi tärkeää. Oman jaksamisen kannalta.
Monesti siinä alkuvaiheessa on varmaan hirveän näyttämisenkin tarve ja on valmis uhraamaan, vaikka kuinka paljon aikaa siihen työlle ja uralla menestymiseen. Mutta kannattaa pitää siitä muusta kiinni ja löytää se, mitä se kenellekin on se muu.
Työniloa!