AM-Koneistus Oy on perustettu vuonna 2000, toimipaikkamme sijaitsee Joensuussa ja työllistämme noin 20 henkilöä. Valmistamme vuosikymmenien kokemuksella kestäviä laatukomponentteja äärimmäisen haastaviin olosuhteisiin.
Pääasiallinen liiketoimintamme käsittää metalliteollisuuden koneistuksia mm. metsäteollisuuden ja koneellisen puunkorjuun tarpeisiin. Koneistamiemme tuotteiden laatu laitetaan päivittäin testiin syvällä suomalaisessa metsässä harvesterinpäissä, sekä eri puolilla maailmaa esimerkiksi valtamerien armoilla viranomaisveneissä.
Vaativiin käyttökohteisiin päätyvät myös muut toimittamamme komponentit ja materiaalit mm. logistiikkateollisuuden, globaalin tiehöyläteknologian, ase- ja puolustusvoimien sekä monenlaisten muiden teollisuusalojen tarpeisiin.
Yhteistyömme Officepron kanssa alkoi vuonna 2014. Toimintamme oli silloin vielä pientä nykyiseen verrattuna. Työllistimme 5–6 henkilöä ja toimimme nykyistä paljon pienemmissä tiloissa. Tarvitsimme silloin uuden monitoimilaitteen ja Aluemyyntipäällikkö Tuomo Tanttari Officeprolta tuli juuri sopivasti käymään. Hankintaa ei erityisesti kilpailutettu, vaan voidaan sanoa, että Tuomolla sattui olemaan erinomainen ajoitus. Tuosta ensimmäisestä hankitusta Samsungin monitoimilaitteesta on yhteistyötä sittemmin pikkuhiljaa laajennettu käsittämään oikeastaan kaikkia toimiston toimintojen osa-alueita.
Ensimmäisestä monitoimilaitteesta siirryttiin sujuvasti myös saman laitteen huoltopalveluiden tilaajaksi. Hyvien kokemuksien myötä myös uudet toimiston laitehankinnat on ollut perusteltua tehdä Officepron TuomoTanttarin kautta.
Kun kaikki laitteet, ylläpito, huolto yms. palvelut saadaan samasta paikasta, jää turha säätäminen pois. Ei tarvitse enää miettiä, mistähän mikin laite on hankittu ja mikä yritys vastaa mistäkin osa-alueesta. Tämä vapauttaa yrityksen resursseja ydinliiketoimintoihin.
Vaikka pienessä yrityksessä on omaakin osaamista it-asioissa ja tulostusympäristöön liittyvissä toiminnoissa, on kuitenkin järkevää ja taloudellisesti ajatellen perusteltua, että ammattilaiset hoitavat kukin oman erikoisalansa. Ja onhan se nyt rasittavaa, jos yrittäjä tai työntekijä joutuu, vaikka kesken kesäloman, tulla selvittämään jonkin viallisen laitteen korjausta. Nyt kaikki vikatilanteet ovat ammattilaisten hoidossa.
Uusin Officeprolta hankittu palvelu on ollut it-kartoitus. Koska yrityksessä on omaakin osaamista it-asioissa, ei it-kartoitusta pidetty ensin edes kovin tärkeänä asiana.
Vasta kun it-kartoitusta alettiin tehdä, tajuttiin kuinka laajasti ja mitä kaikkia asioita ja toimintatapoja tietoturvallisuus oikeasti kattaa.
Kartoituksen myötä on nyt saatu kattava kuva omasta it-ympäristöstä ja tietoturvan tasosta. Samalla on tajuttu, että omat toimintatavat eivät olleetkaan niin turvallisia kuin on aiemmin luultu. Kartoituksen perusteella on nyt tehty todella paljon muutoksia vakiintuneisiin käytäntöihin ja toimintatapoihin.
Ennen kartoitusta ei oikeastaan tajuttu, kuinka suuria riskejä yritykselle aiheutuu huonosti tai puutteellisesti hoidatetusta tietoturvasta. Tai vielä pahempaa, jos tietoturvaa ei ole otettu huomioon ollenkaan. Kun liiketoiminta ja asiakassuhteet kasvavat vuosien myötä, kasvavat myös samalla riskit. Onneksi asiat ovat nyt kunnossa.
It-kartoitus oli laajuudestaan huolimatta helppo toteuttaa. Ainakin asiakkaan näkökulmasta. Vaikka hommat välillä ns. seisoivat ja aikaa meni enemmän kuin piti, saatiin homma kuitenkin hyvin pakettiin. Tuomolta sai aina apua ja ohjeita, jos niille tarvetta oli.
Kaiken kaikkiaan Officepron kanssa toimiminen on helppoa. Periaatteessa kaikki tulostukseen ja it-palveluihin ja laitteisiin liittyvä on nyt toteutettu yhdessä Officepron kanssa. Hyvien kokemusten myötä aiomme jatkossa siirtää yhä lisää vastuuta Officeprolle. Seuraavana Officeprolle on tarkoitus siirtää verkkosivujemme ylläpito. Ja aina kun joku sopimus umpeutuu tai laite tulee vaihtoikään, mietimme siihen Tuomon kanssa parhaan ratkaisun.
Oikeastaan parhaita puolia Tuomon ja Officepron kanssa toimimisessa on paikallisuus ja tuttuus. Toimipaikka on lähellä omaamme ihan fyysisestikin ja puhelimella saadaan aina joku kiinni. Eikä vaan joku, vaan meillä on käytännössä vain yksi numero, jota kautta kaikki hoituu.
Jos Tuomo itse ei saa asiaa hoidettu, hoitaa sen sitten joku toinen asiansa osaava henkilö officeprolla, ammattilaisia kun ovat. Tuomon kanssa on muutenkin helppo hoitaa asioita, Tuomo puhuu samaa kieltä ja omaa myös hyvät hermot, joita joskus tarvitaan, kun meidän kanssamme asioidaan.
Officeprota on helppo suositella kumppaniksi kaikkiin toimistoon liittyviin hankintoihin ja palveluihin. Asiat hoituvat yhdestä paikasta nopeasti ja asiantuntevasti. Parhaimmillaan jopa minuuteissa, tästäkin on nimittäin kokemusta. Ja muutenkin tuttujen ihmisten kanssa on helppo ja kiva toimia. Eikä aina ei tarvitse edes puhua pelkkää asiaa, vaan saattaa mennä pari tuntia mukavasti ihan vaan niitä näitä puhellessa.
Marko Pitko
Team leader, AM-Koneistus Oy